Mitä on tiedekasvatus?

Tiedekasvatuksen yhtenä tavoitteena on tieteellinen lukutaito. Se tarkoittaa kykyä ymmärtää arkipäivän tieteellisiä ilmiöitä, osallistua ajankohtaiseen keskusteluun sekä tehdä päätöksiä henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla

Tiedekasvatus auttaa siis ymmärtämään tieteen tekemisen periaatteita sekä antaa valmiudet arvioida
tiedon ja tiedonlähteen luotettavuutta. Näistä taidoista on hyötyä paitsi yksilöille myös laajemmin koko
yhteiskunnalle. Riittävä LUMA-osaaminen edistää esimerkiksi hyvinvoinnin ja tasa-arvon kehittymistä
sekä synnyttää tietoa, luovuutta ja innovointikykyä tutkimuksen ja elinkeinoelämän tarpeisiin.

Tiedekasvatusta tapahtuu varhaiskasvatuksessa, kaikilla kouluasteilla sekä vapaamuotoisemmin kotona,
kavereiden kesken ja harrastusten parissa. Parhaimmillaan tiedekasvatus lomittuu osaksi yksilöllistä
oppimisen polkua, jolla uteliaisuus tiedettä kohtaan syttyy jo varhaislapsuudessa. Ja kun uteliaisuus kasvaa syvemmäksi kiinnostukseksi, tulevaisuuden työura saattaa löytyä tieteen ja tutkimuksen parista.

Tiedekasvatuksen suositusten mukaan tiedekasvatus on innostavaa ja palkitsevaa toimintaa, joka
ottaa huomioon osallistujien taustan, tuo esiin tieteen monipuolisuuden sekä kannustaa kokeilemaan
ja osallistumaan. Tutustu yhteistyössä laadittuihin Tiedekasvatuksen suosituksiin täällä.

Katso video tiedekasvatuksesta ja sen hyödyistä

Lue lisää