Eräs maantieteen opetuksen vahvuuksista on monimutkaisten alueellisten ilmiöiden esittäminen ymmärrettävällä tavalla. Oli kyse sitten sääilmiöiden synnystä tai alueellisesta eriytymisestä kaupungissa, prosessien sisäistäminen on aluksi haastavaa. Jos tutkimuksen ja oppimisen tavoitteet ovat laajoja, ne saavutetaan vain yhteistyöllä.
Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen tammikuussa 2009 käynnistyneellä kaupunkimaantieteen erikoiskurssilla opiskelijat tutkivat lähiöiden kehittämistä. Useita tutkimustahoja, kaupungin viranhaltijoita ja asukkaita kiinnosti, miten parantaa asumisen ja arjen laatua moniongelmaisessa Peltosaaren lähiössä Riihimäellä.
Professorien Mari Vaattovaaran ja Matti Kortteisen johtama kurssi pohjautui usean vuoden aikana kehitettyyn työtapaan, jossa käsitys alueesta rakennetaan opiskelijalähtöisesti, tutkimalla oppien. Kurssin alussa opiskelijaryhmät luovat käsityksen alueesta keräämällä aineistoa, vierailemalla paikan päällä ja tapaamalla asiantuntijoita. Opettajien aikaisemman tiedon pohjalta rakentamat tutkimustehtävät ohjaavat ryhmät työnsä alkuun. Käsitys alueesta, varsinaiset tutkimuskysymykset, työskentelytavat ja teemat muotoutuvat kuitenkin ryhmien yhteisissä seminaarikeskusteluissa. Tapaamisissa opiskelijat esittelevät löydöksiään, vaihtavat tietoja ja pohtivat, mikä havainnoissa on merkityksellistä.
Parhaimmillaan opiskelijat muodostavat verkoston, jossa ryhmätöiden tulokset täydentävät toinen toisiaan. Tuloksena on kokonainen uusi empiirinen tutkimus valitusta teemasta. Mielenkiintoisten tutkimustulosten ohella opiskelijat oppivat yhteiskunnallista vaikuttamista. Kun tutkimus on avointa ja tulokset raportoitu huolella, työstä kiinnostuvat sekä paikallislehdet että opiskelijoiden esityksiä tiedotusseminaareissa kuulevat. Tuloksista julkaistu tutkimusraportti herätti kansallistakin kiinnostusta.
Mitä lähiöiden kehittämisestä sitten selvisi? Opiskelijat tutkivat kolmen kuukauden ajan Peltosaaren lähiön historiaa, yhdyskuntasuunnittelua, sosiaalista rakennetta sekä asukkaiden ja kaupungin viranomaisten näkemyksiä alueesta. Nopean teollistumisen ja väestönkasvun odotuksin 1960–1970-luvuilla rakennettu Peltosaaren lähiö Riihimäellä ei deindustrialisaation, maineensa ja taloudellisen laskusuhdanteen takia menestynyt. Asuinalueen väestöpohja muodostui seudullisten asuntomarkkinoiden kautta heikoksi, ja Peltosaaresta muodostui rakenteellisen työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien erityinen paikallinen keskittymä.
Peltosaaren keskeinen sijainti tarjoaa hyvän mahdollisuuden kehittää aluetta, mutta rakennusten kunnostaminen ei yksin riitä. Tutkimuksen lopputulemana on, että sosiaalinen näkökulma lähiöiden peruskorjaamisessa on vakava. Pelkän fyysisen korjaamisen sijaan tarvitaan asuntomarkkinoihin, alueen sosiaaliseen rakenteeseen ja alueelle suuntautuvaan kysyntään liittyvää harkintaa. Kuten maantieteilijät usein korostavat, on huomioitava myös ihmiset.
Yliopisto-opetuksessa ja erityisesti maisterivaiheen kursseilla tutkimukset ovat laajoja, mutta pienemmässä mittakaavassa opiskelijoiden yhteiset tutkimusprojektit onnistunevat lukiossa tai peruskoulussakin. Koska vain voi kysyä, mitä omassa asuinympäristössä tapahtuu. Mielenkiintoisia kaupunkimaantieteellisiä tutkimusteemoja löytyy arjesta, maaseutukylän autioitumisesta ja elävöittämisestä aina kauppakeskuksen rakentamiseen kaupungin laidalle.
Tutkimustulokset ja kurssin toteutus on raportoitu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n julkaisussa: Mari Vaattovaara, Matti Kortteinen & Rami Ratvio (2010). Miten kehittää lähiötä? – Tapaustutkimus Riihimäen Peltosaaresta, metropolin laidalta. Suomen ympäristö 46/2009.
Teksti: Rami Ratvio.
