Uusi LUMA-opas: Oivaltamisen ja onnistumisen iloa yhdessä on julkaistu

Uusi LUMA-opas esittelee LUMA-keskus Suomen, 11 yliopiston ja 13 keskuksen verkoston, kehittämiä aktiviteetteja ja toimintamalleja, jotka innostavat lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian pariin. Oppaasta löydät monipuolisen valikoiman kokeellisia tutkimuksia, pulmatehtäviä, pelejä, tiedettä ja taidetta yhdistäviä töitä sekä rakennus- ja ohjelmointitehtäviä. Oppaan aktiviteetteja voi hyödyntää niin opetuksessa, kerhossa, kotona, syntymäpäivillä, luonnossa kuin vierailemalla yliopistoiden LUMA-tiedeluokissa paikan päällä tai etänä.

Kaikki oppaassa esitellyt aktiviteetit ovat verkostomme kehittämiä ja testattu toimiviksi. Joidenkin aktiviteettien kehitystyöhön ja testaukseen on osallistunut LUMA-kehittäjäkouluja, tutkijoita tai muita yhteistyötahoja. Aktiviteettien ja toimintamallien yhteydessä on mainittu niiden tekijät ja lähteet. Niitä voi vapaasti käyttää ja soveltaa omiin tarpeisiin sopiviksi. Töiden ohjaaja vastaa kuitenkin aina turvallisesta työskentelystä.

Uusien aktiviteettien ja toimintamallien kehittäminen sekä niiden jakaminen ovat osa LUMA-keskus Suomen valtakunnallista tehtävää, joka pohjautuu opetus- ja kulttuuriministeriön LUMA-keskus Suomi -verkostolle myöntämään toimeksiantoon. Tavoitteenamme on edistää kansallista LUMA-strategiaa ja sen toimenpideohjelmaa, tuoda tiede tutuksi kaikille sekä kehittää toimintamalleja tutkimusperustaisesti ja yhteisöllisesti.

Päätavoitteemme on innostaa lapsia ja nuoria – tulevaisuuden tekijöitä – opiskelemaan matematiikkaa, luonnontieteitä ja teknologiaa varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin saakka sekä suuntautumaan LUMA-aloille. Toivomme oppaan inspiroivan myös niitä, jotka toteuttavat näitä toimintoja, ja tarjoavan tulevaisuuden tieteen taitoja kaikenikäisille. Toivomme, että opas tuo käyttäjilleen oivaltamisen ja onnistumisen iloa.

Lämmin kiitos kaikille LUMA-toimijoille ja -tekijöille eri keskuksissa, jotka ovat osallistuneet oppaan tekemiseen. Yhdessä olemme enemmän! (LUMA motto)

Helsingissä 17.12.2024
Reija Pesonen, Alisa Uusi-Kilponen, Oona Kiviluoto ja Maija Aksela