Lasten Barbara Petchenik -maailmankarttakilpailussa ratkaisevat kekseliäisyys ja asenne

Suomen osuus kansainvälisestä Barbara Petchenik -karttapiirustuskilpailusta alle 16-vuotiaille järjestetään tänä vuonna Suomen kartografisen seuran ja Geopisteen yhteistyönä.

Geopiste tapasi osakilpailua jo seitsemän vuotta koordinoineen Leena Miekkavaaran Suomen kartografisesta seurasta. ”Vuonna 2003 ihmettelin, miksei Suomi ole mukana. Seuran hallitus kannusti järjestämään ja päätin ryhtyä toimimaan. Nyt yhteistyö Geopisteen kanssa on hieno avaus”, Miekkavaara kuvaa kilpailun historiaa. Kansainvälisen kartografisen seuran ICA:n vuonna 1993 perustama kilpailu pyrkii lisäämään lasten karttatuntemusta. Kilpailun nimellä halutaan kunnioittaa elämäntyönsä aiheen parissa tehnyttä ICA:n varapresidenttiä.

Tuusulasta alkanut Suomen osakilpailu on laajentunut kansalliseksi ja kerää vuosittain muutamia satoja osallistujia ympäri maata. Kilpailu on saanut hyvän vastaanoton Etelä-Suomen lisäksi pohjoisempana ja useat koulut ovat olleet osallistumisesta innoissaan. ”Kiimingissä järjestettiin juhlasalin kokoinen näyttely ja Tuusulassa paikallislehdet uutisoivat kilpailun näyttävästi”, Miekkavaara esittelee. Nyt kilpailun teemana on ”elämämme yhteisessä maailmassa”. Miekkavaara näkee tämän vuoden teeman monipuolisena ja tärkeänä: ”Oppilaat jäävät todella miettimään, minkälainen on maapallo. Toisaalta näkökulma on myös sosiaalinen.”

Suomen osakilpailun parhaille on luvassa kirjapalkintoja ja voittajatyöt osallistuvat kansainväliseen kilpailuun ICA:n konferenssissa Pariisissa. Kilpailutöitä nähdään esimerkiksi UNICEF:in, ICA:n ja Suomen kartografisen seuran julkaisuissa. Miekkavaaran mukaan onnistunut kilpailutyö koostuu pääosassa olevan kartan lisäksi kirkkaista väreistä ja selkeistä kuvista. Hyvät ideat ja kekseliäisyys kuitenkin ratkaisevat. ”Yrittäkää välittää viesti yhteisestä maailmasta ja muistakaa positiivinen ote. Olisi mukavaa, jos oppilaat nimeävät itse työnsä ja kertovat, minkä viestin haluavat kuvallaan sanoa,” hän kannustaa.

Luokka-asteen tai oppiaineen sijaan kilpailuun osallistumisessa tärkeintä on asenne ja innostus. ”Se mitä tehdään, tehdään iloisella mielellä,” Miekkavaara kiteyttää. Kilpailu on käynnistynyt ja siihen toivotaan opettajien ja oppilaiden aktiivista osallistumista. Kilpailutöiden takaraja on 15.3.2011.

Geopiste on osa Helsingin yliopiston Valtakunnallista LUMA-keskusta.

Teksti: Rami Ratvio & Laura Heikkilä.