Kaakkois-Suomen LUMA-keskus on nyt virallisesti LUMA-keskus Saimaa. Uusi nimi ratkottiin nimikilpailulla, johon tuli kaikkiaan yli 40 nimiehdotusta. Keskus on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteinen hanke, jonka edistää lasten ja nuorten kiinnostusta luonnontieteisiin, matematiikkaan ja teknologiaan sekä tukee alan kouluopetusta ja opettajia. Kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla keskus järjestää lukiolaisille suunnatun Tiedeviikot-tapahtuman.
Tiedeviikot koostuvat eri LUMA-aineisiin liittyvistä tiedeleireistä. Kesän 2013 leirejä ovat matematiikan mallinnusleiri, vihreä kemiantekniikka sekä tietoyhteiskunnan perustaidot.
“Kurssit antavat luonnontieteistä ja matematiikasta kiinnostuneille laajan näkökulman tieteen soveltamisesta ja tutkimuksesta sekä kurkistuksen yliopiston maailmaan ja uuteen tietoon nojaaviin ammatteihin. Tiedeviikot-paketti tarjoaa innostusta ja eväitä kaikille LUMA-aloille aikoville,” sanoo LUMA-keskus Saimaan johtaja Matti Heiliö.
Tapetilla luonnontieteet ja matematiikka
Matematiikan mallinnusleirillä ratkotaan pienissä ryhmissä arjen ympäristöstä, työelämästä, teollisuudesta tai muilta aloilta tulleita matemaattisen mallinnuksen ongelmia. Leiri antaa valmiuksia tuleviin korkeakoulu-opintoihin ja työelämään.
Vihreä kemiantekniikka -kurssilla osallistujat pääsevät tekemään kemiallisia erotuksia ja määrityksiä tai voivat tutkia esimerkiksi vedenpuhdistusta, kemikaalien talteenottoa teollisuuden prosessien sivuvirroista sekä uusien biomateriaalien valmistusta yhdistelemällä eri tekniikoita.
Tietoyhteiskunnan perustaidot -leirillä tutustutaan peliohjelmointiin koodaamalla omat, virtuaaliset taistelurobotit. Leirin lopuksi selvitetään, kenen robotti on paras laittamalla ne taistelemaan keskenään. Lisäksi leirillä luodaan oma pienoisverkko ja katsotaan, miten verkossa olevien laitteiden välistä liikennettä voi vakoilla.
“Leiripaketti kokonaisuudessaan valmentaa ja lisää lukiolaisten motivaatiota sekä kartuttaa taitoja lukiokurssien suorittamiseksi. Lisäksi tällainen käytännön tekeminen lisää ymmärrystä siitä, mihin lukiotietoja todellisuudessa käytetään ja samalla avaa myös näkymiä tekniikan alan opiskeluun.”
Tapahtuma on ensisijaisesti suunnattu lukion 2. vuosikurssin opiskelijoille, mutta mukaan ovat tervetulleita myös muut lukioikäiset. Leirit ovat osallistujille maksuttomia. Osallistujille tarjotaan kuljetukset sekä ruokailut tapahtuman aikana. LUMA-keskus Saimaa avustaa tarvittaessa myös majoituksen järjestämisessä.
Kurssit vastaavat laajuudeltaan vähintään puolikasta lukiokurssia. Kertyneet opintopisteet on mahdollisuus myöhemmin hyväksilukea LUT:n opinnoissa.
Ilmoittautuminen Tiedeviikot-tapahtumaan on parhaillaan käynnissä ja päättyy perjantaina 3.5.2013.
Lisätiedot
Teksti: Satu Tähkä.