Museotyöpaja osoittautui oivaksi oppimisympäristöksi

Monipuolista ja merkityksellistä oppimista tapahtuu myös koulun ulkopuolella. Kokkolan LUMA-viikolla oli runsaasti mahdollisuuksia kokeilla erilaisia oppimisympäristöjä niin luonnontieteellisessä museossa kuin ammattiopiston toiminnallisissa työpajoissa.

”Hyvin toimivat oppimisympäristöt edistävät vuorovaikutusta, osallistumista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. Ne myös mahdollistavat aktiivisen yhteistyön koulun ulkopuolisten yhteisöjen tai asiantuntijoiden kanssa”, linjataan uusissa opetussuunnitelmien perusteissa.

Hyvä esimerkki tällaisesta koulun ulkopuolisesta oppimisympäristöstä on Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi. Kokkolan ammattiopiston opiskelijat tekivät LUMA-viikolla koru- ja jalokiviteemaisen työpajavierailun Kieppiin, jossa oli tarjolla kaikille avoin KIVEN HOHTO –työpaja.

Työpaja oli toteutettu yhteistyössä Kiepin ja Geologian tutkimuskeskuksen kanssa. Mineraaliharrastaja ja -keräilijä Viljo Nissisen kokoelmasta löytyvät monet harvinaisetkin mineraalit ja niiden jalot muodot.

Syksyllä 2014 Nissisen (8.11.1914 – 11.12.2000) syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Oli siis aika juhlia Nissisen työtä ja hänen hienoa kokoelmaansa! Mineraalikokoelma perustettiin 30 vuotta sitten. Nissinen arvosti mineraaleissa varsinkin niiden kauneutta. Hänen kokoelmansa näytteet herättävät ihastusta loistollaan ja harvinaisuudellaan.

Kiven hohto -työpajassa selvitettiin mistä alkuaineista ja minkälaisissa prosesseissa maan sisällä syntyy esimerkiksi tiikerinsilmäksi tai häränsilmäksi kutsuttuja kvartsimuotoja. Kivien rakennetta tutkittiin mikroskoopeilla ja kiviä pääsi hiomaan käsin.

Luonto- ja ympäristökasvatusta tukevat työpajat perehdyttivät kaikenikäiset osallistujat alkuaineiden muodostamiin mineraaleihin ja kivilajeihin ja planeettamme rakenteeseen.

Kokkolan ammattiopiston LUMA-viikko oli täynnä toimintaa

LUMA-viikon 2014 tapahtumissa Kokkolan ammattiopistolla oli tarjosi koululais- ja yleisötoimintaa liittyen vuoden teemoihin Kansainvälinen kristallografian vuoden ja Suomenlahti-vuoden teemoihin.

Joka päivälle oli ohjelmaa; dokumentteja, videoita, opiskelijoiden omia esityksiä sekä yritysesittelyjä ja työpajoja. Opiskelijat saivat tietoa mm. teollisuudesta Freeport Cobaltin yristysesittelyssä sekä geologiasta ja kristallografiasta GTK:n luennolla. Yritysesittelyt ja vierailut ovat aina suosittuja ja mielenkiintoisia, tuovathan ne koulumaailmaan tuulahduksen ”oikeasta elämästä”.

Samalla LUMA-viikon ohjelma tuki opetussuunnitelmissa mainittua ”aktiivista yhteistyötä koulun ulkopuolisten yhteisöjen tai asiantuntijoiden kanssa”.

Kokkolan ammattiopisto tarjosi myös alueen koululaisille erilaisen oppimisympäristön toiminnallisten työpajojen muodossa. Työpajoissa ammattiopiston opiskelijat pääsivät itse ohjaamaan pieniä koululaisia kemian ihmeisiin. Koululaiset olivat innoissaan työpajasta ja opiskelijat saivat sekä vaihtelu omiin koulurutiineihin, että hyvää kokemusta ohjaamisesta.

Kokkolan ammattiopiston lehtori Zofia Bazia-Hietikolla on monien vuosien kokemus LUMA-viikon tapahtumien järjestämisestä.

”Peruskoululaisten vierailut on toteutettu joka vuosi. Kemian osaston opettajat ja opiskelijat valmistavat kokeita ja työpajoja sekä tietovisoja, jotka on otettu todella hyvin vastaan. Kokonaisuus on mielenkiintoinen ja pienelle oppilaalle elämys! Oppimisympäristö laajenee ja samalla virkistyy, tapahtumasta on tullut jo oma ‘laatumerkki’. Monet opettajat tulevat ryhmiensä kanssa aina uudestaan”, Bazia-Hietikko sanoo.

Teksti: Tiina Ylä-Kero.