Aalto Juniorin osaavia assistentteja virtuaalityöpajan lavasteissa Junior Studiossa. Kuvaaja: Helena Sederholm
LUMA-keskus Suomi verkosto osallistui kattavalla ohjelmalla Suomen ensimmäiseen Mahtavaa matematiikkaa –teemapäivään. Päivän ideana on tuoda näyttävästi esiin matematiikan hienous ja hyödyllisyys. Tänä vuonna tapahtumassa korostettiin erityisesti matematiikan kauneutta ja leikkisää puolta.
Ohjelmaa järjestettiin virallisen teemapäivän 5.11. lisäksi koko marraskuun ensimmäinen viikko. Viikko alkoi kahdella verkkoluennolla, joihin osallistui yläkoulu- ja lukioluokkia ympäri Suomen aina Espoosta Tornioon saakka. Helsingin yliopiston professori Samuli Siltasen luennolla kurkistettiin kuvankäsittelyohjelmien koodeihin ja mietittiin, millaista matematiikkaa oman kuvafiltterin tekemiseen tarvitaan. Aalto yliopiston apulaisprofessori Pauliina Ilmosen luennolla puolestaan esiteltiin, missä matemaatikot luuraavat ja kuultiin esimerkkejä matematiikkojen työtehtävistä. Pauliina osallistui mielellään teemaviikon tapahtumaan:
Ihminen tarvitsee leipää ja sirkushuveja. Tämä päivä ja viikko kuuluvat sirkushuveihin. Matematiikka on kivaa ja on ilo olla mukana tässä tapahtumassa, Pauliina toteaa.
Viikko jatkui erilaisilla matematiikkatapahtumilla, joita yliopistojen LUMA-keskukset järjestivät. Esimerkiksi Oulussa viikkoa vietettiin MatikkaPysäkin ulkoilukerhossa liikunnallisen matematiikan parissa. Kerhossa yhdistettiin sähäkällä tavalla liikkumisen ja matematiikan ilo. Oulun yliopiston pihalla olevalla kyykkäkentällä pelattiin juuri tätä varten kerhon ohjaajien kehittämiä Stratematiikka-peliä ja Matikkaviestiä. Lisäksi ohjelmaan kuuluivat alku- ja loppuverryttelyt. Suunnittelija Merja Vaaramaa kertoo illan kulusta:
Haluamme tarjota MatikkaPysäkillä lapsille uusia kokemuksia ja positiivisia elämyksiä luonnontieteissä ja matematiikassa, joten kehitimme heille liikunnallisen tiedekerhokerran. Stratematiikka-peli on lipunryöstön idean ympärille rakentuva liikunnallinen ja taktinen ulkona pelattava joukkuepeli. Peli yhdistää matemaattiset laskutoimitukset, vauhdikkaan liikunnan, pelistrategian suunnittelun ja tiimityöskentelyn. Pelin hienous on myös siinä, että se on helposti sovellettavissa kaikenikäisille ja -tasoisille oppijoille. MatikkaPysäkin sekajoukkueissa pelistrategia kehittyi nopeatempoisesti erä erältä, kun yhteen hiileen puhalsivat niin lapset, heidän vanhempansa kuin ohjaajatkin. Matikkaviesti puolestaan tarjosi hurjaa draamaa, kun jo voittoansa juhlineen keltaisen joukkueen vastaus erääseen laskutoimitukseen osoittautui vääräksi ja voittoon kirikin perässä juossut sininen joukkue oikeilla vastauksillaan. Matikkaviestiä pelataan tavallisen viestijuoksun periaatteella ja lisäksi pelaajat saavat käteensä numerokortin, jota vastaava laskutoimitus tulee löytää ja napata mukaansa kääntöpaikalta. Pelkät nopeat jalat eivät siis välttämättä riitä tässä kisassa, vaan voitto voikin napsahtaa nopeille hoksottimille! Vauhdikkaan illan onnistumisen mahdollisti yhteistyö Oulun Akateeminen Mölökky-ja Kyykkäseura ry:n kanssa, joten suuret kiitokset heille!
Espoossa Aalto-yliopisto Juniorissa vietettiin keskiviikko ja torstai geometristen origamien parissa. Kahden päivän aikana järjestettiin yhteensä yksitoista Geometriaa origameilla -virtuaalityöpajaa viides- ja kuudesluokkalaisille. Pajoihin osallistui 151 luokkaa, yhteensä yli 3300 innokasta taittelijaa ympäri Suomea Raaseporista Äkäslompoloon. Voit itsekin tutustua näihin origameihin Aalto Juniorin Kokeile kotona -ohjeen avulla.
LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun LUMA-keskus Saimaa toteutti Mahtavaa matematiikkaa -päivää varten sarjan tiedeaskartelu- ja -puuhasteluvideoita yhteistyössä TEKin Lappeenrannan aluetoimiston kanssa. TEKin alueasiamies Saku Laapion ideoima videosarja sisältää kymmenkunta tiedeaskarteluohjetta: vesi-, paperi ja ilmapallorakettia, hiekkaheiluria, LED-valoaskarteluja yms. Videoiden toteutuksesta vastasivat LUMA-keskuksen opiskelijaohjaajat LUT-yliopistolta ja LAB-ammattikorkeakoululta. LUMA-keskus Saimaan koordinaattori Leena Ikonen kertoo:
Videoista tuli ainakin omasta mielestämme aivan mahtavia, ja videoprojekti itsessään oli erikoisen syksyn valopilkku. LUMA-ohjaajat saivat mielekästä tekemistä, kun varsinaisia LUMA-vierailuja ei voinut järjestää. Uudetkin ohjaajat tutustuivat toimintaan ja perehtyivät tiedetapahtumissakin käytetettyihin aktiviteetteihin. Kansainvälisen taustan opiskelijat tuottivat videoista myös englanniksi ja venäjäksi tekstitetyt versiot hyvin monipuolista jatkokäyttöä ajatellen.
LUMA-keskus Saimaan ja TEKin videot löytyvät lumasaimaa-instagramin kautta IGTV:stä sekä osoitteista:
- www.bit.ly/luma-saimaa-tek-videot
- www.bit.ly/luma-saimaa-tek-videos (englanti)
- www.bit.ly/luma-saimaa-tek-videos-russian (venäjä)
Myös matematiikan täydennyskoulutusohjelma LUMATIKKA tarjosi kaikille matematiikan opetuksesta ja oppimisesta kiinnostuneille vapaasti katsottavaksi aiemmin syksyllä järjestettyjen webinaarien tallenteita sekä mahdollisuuden tutustua LUMATIKKA-ohjelman kurssien materiaaleihin Youtube-videoiden muodossa. Webinaaritallenteet ja kurssien Youtube-videot ovat edelleen katsottavissa LUMATIKAn Youtube-kanavalla. Lisäksi kaikki opettajaksi opiskelevat, opettajat ja alasta kiinnostuneet ovat voineet liittyä LUMATIKKA-kursseille sekä tutustua syksyn LUMATIKAn kurssitarjontaan.
Näiden huikeiden tapahtumien lisäksi ohjelmaa järjestettiin verkoston voimin ympäri Suomen!
Mahtavaa matematiikkaa -teemapäivä järjestetään jälleen ensi vuonna, 5.11.2021
Kirjoittajat: Leena Ikonen, Eija Myötyri, Maarit Mäkelä, Susanna Toikka ja Merja Vaaramaa