Verkostomme turvaa LUMA-alojen osaamisen korkeaa tasoa ja osaajien riittävää määrää kaikkialla Suomessa.
LUMA-keskus Suomi innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden opiskeluun ja harrastamiseen uusimman tiede- ja teknologiakasvatuksen avulla. Tuemme opettajien elinikäistä oppimista varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin koko Suomessa. Lisäksi vahvistamme tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.
Keskus edistää LUMA-aineiden osaamista Suomessa yhteisen strategiansa (pdf) mukaisesti. Toiminnan päämääränä on turvata matemaattis-luonnontieteellisen ja teknologisen osaamisen korkean taso sekä osaajien riittävä määrä kaikkialla Suomessa
Lyhenne LUMA tulee sanoista luonnontieteet ja matematiikka, joiden lisäksi LUMA-aineisiin perinteisesti lasketaan mukaan myös ympäristöoppi ja teknologia.

Valtakunnallinen tehtävällä vahvistamme LUMA-alojen osaamista ja laadukasta opettajankoulutusta myös tulevaisuudessa
LUMA-keskus Suomella on opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä valtakunnallinen tehtävä kaudelle 2025–2028. Valtakunnallisella tehtävällä varmistetaan LUMA-alojen osaamisen ja opettajankoulutuksen hyvä tulevaisuus sekä vahvistetaan Suomen kilpailukykyä. Rahoitus jaetaan kaikkien 13 LUMA-keskuksen kesken. Tehtävää arvioidaan keskusten vuosittaisten tavoitteiden sekä itse- ja vertaisarviointien pohjalta.
Kausi on jo kolmas valtakunnallisen tehtävän toimikausi verkostolle. Tulevalla kaudella 2025–2028 verkosto on asettanut itselleen seuraavat tavoitteet:
- Verkosto hyödyntää uusinta tutkimustietoa toiminnan kehittämisessä ja tuo tutkimusta tutuksi lapsille, nuorille ja opettajille. Verkosto vahvistaa kasvatus- ja opetusalojen opiskelijoiden LUMA-osaamista ja tietoisuutta LUMA-toiminnasta.
- Verkosto järjestää laadukkaita opintokäyntejä yliopistojen omia vahvuuksia hyödyntäen. Opintokäyntien toteutustavoissa ja toimintamalleissa huomioidaan maantieteellinen ja sosioekonominen saavutettavuus.
- Verkosto tarjoaa laadukasta tarpeeseen pohjautuvaa täydennyskoulutusta. Koulutuksissa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä sekä paikallisten että kansainvälisten kumppanien kanssa, ja opettajat sitoutetaan osaksi LUMA-ekosysteemiä. Verkosto osallistuu alan tapahtumiin, kuten Educa-messuille.
- Verkosto tarjoaa vapaa-ajan tiede- ja teknologiaharrastamisen mahdollisuuksia lapsille ja nuorille. Toiminnassa kiinnitetään huomiota mahdollisuuksien tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen toteutumiseen muun muassa eri sukupuolten ja maahanmuuttajataustaisten osalta. Saavutettavuuden varmistamiseksi tehdään yhteistyötä alueellisten toimijoiden kanssa, kuten nuorisotoimi ja kirjastot.

Valtakunnallinen 13 keskuksen LUMA-verkosto
LUMA-keskus Suomi toimii katto-organisaationa 11 suomalaisen tiede- ja teknologiayliopiston alueellisille LUMA-keskuksille. Se vahvistaa ja edistää niiden toimintaa ja yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Osassa keskuksista on taustalla myös ammattikorkeakoulu. Åbo Akademilla on vastuu LUMA-keskus Suomen ruotsinkielisestä valtakunnallisesta toiminnasta. Keskuksen johtokunnan ja johdon tehtävät on esitelty tarkemmin sivulla Hallinto.
Toimipisteitä eli alueellisia LUMA-keskuksia on yhteensä 13. Ne palvelevat pääsääntöisesti omilla toiminta-alueillaan.
Alueelliset LUMA-keskukset
- Aalto-yliopisto Junior
- Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskus
- Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus
- Tampereen yliopiston Juniversity
- Keski-Pohjanmaan LUMA-keskus (Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius)
- Keski-Suomen LUMA-keskus (Jyväskylän yliopisto)
- Lounais-Suomen LUMA-keskus (Turun yliopisto)
- LUMA-keskus Lappi (Lapin yliopisto)
- LUMA-keskus Pohjanmaa (Vaasan yliopisto)
- Junior university (LUT-yliopisto + LAB-ammattikorkeakoulu)
- Oulun yliopiston LUMA-keskus
- Päijät-Hämeen LUMA-keskus (Helsingin yliopisto, Lahden Yliopistokampus)
- Skolresurs (Åbo Akademi)
Rakennamme yhteisöllisesti uusia toimintamalleja
LUMA-keskus Suomi edistää matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian alojen eri toimijoiden vuorovaikutusta ja pyrkii rakentamaan kestäviä yhteistyön malleja. Keskus tuo yhteen oppilaat, opiskelijat ja opettajat eri koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoon, lapset ja nuoret koulun ulkopuolella, lasten ja nuorten huoltajat sekä muut tahot yhteiskunnassa, kuten yritykset ja yhteisöt.
Merkittävässä osassa LUMA-keskusten toimintaa ovat varhaiskasvatuksen, luokan- tai aineenopettajaksi opiskelijat. Tuemme opettajien elinikäisen oppimisen kasvuprosessia opettajaopiskelijoiden yliopisto-opintojen alusta lähtien esimerkiksi koulutuksilla ja kursseilla. Monia LUMA-toimintoja, kuten tiede- ja teknologialuokkia, suunnittelevat ja ohjaavat matemaattis-luonnontieteellisten aineiden (opettaja)opiskelijat, sekä luokan- ja varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat. Tieteenalasta tai oppiaineesta riippuen opiskelijoiden toiminta on joko osa tutkinto-opetusta ja tutkimusta tai palkallisesta työskentelyä opiskelun rinnalla.
Kaikessa toiminnassa pyritään noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita, jotka huomioidaan muun muassa materiaalien valinnassa, energian kulutuksessa, jätteiden määrän vähentämisessä ja kierrätyksessä sekä tarpeettomien kokousmatkojen välttämisessä. Tutustu kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseemme Sitoutumus 2050-sivustolla.
Tiedekasvatustoiminnastamme on kerrottu tarkemmin LUMA Suomi -kirjassa (2020).
Tutkimus
Tutkimus kytkeytyy kaikkeen toimintaan. Tutkimustoimintaa koordinoi erityisesti LUMAT-tutkimusfoorumimme. Tiedekasvatuksen toimintamuotoja itsessään tutkitaan ja kehitetään uusimman tutkimustiedon perusteella. Tutkimus nojaa etenkin kehittämistutkimuksen (design-based research, DBR) keinoihin. Esimerkiksi Kansallisessa LUMA2020-ohjelmassa sovellettiin co-design -lähestymistapaa lukuisten yhteistyötahojen kanssa. Toiminnan vaikuttavuutta tutkitaan muun muassa keräämällä dataa toimintaan osallistuvilta lapsilta, nuorilta, huoltajilta ja opettajilta.

Katso myös LUMA-keskus Suomen tutkimus- ja kehittämislinjaukset (PDF).
Verkoston käynnissä olevat hankkeet ja ohjelmat
LUMA-keskus Suomi -verkostolla on käynnissä kaksi hanketta, jotka tukevat verkoston perustehtävää.
LUMATIKKA+ (2023–2025) on suositun LUMATIKKA-täydennyskoulutuksen päivitetty ohjelmakokonaisuus matematiikan opetukseen ja oppimiseen. Keskiössä uudistetussa ohjelmassa ovat matematiikan laaja-alainen perusosaamisen kehittäminen, erityispedagogiikka ja monipuolinen arviointi. Koulutus on suunniteltu opetushenkilöstölle varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
Opettajalta opettajalle -hankkeen (2024–2026) tavoitteena on yhteisöllisesti tukea opettajien työssä kehittymistä ja kehittämistä. Hankesuunnitelma pohjautuu aiempien vuosien 2021–2023 LUMA-kehittäjät-toiminnasta kerättyyn palautteeseen. Hanke pitää sisällään koulutussarjan, joka rakentuu uuden tiedon, itse tekemisen ja vuoropuhelun ympärille. Syyskauden koulutukset järjestettiin verkossa, jonka lisäksi opettajille tarjottiin myös vaihtoehto osallistua koulutuksiin omatoimisesti itselle parhaana ajankohtana DigiCampus-alustalla.
Hankkeisiin voit tutustua tarkemmin tällä sivulla.
Toimintamme lukuina valtakunnallisen tehtävän kaudella 2021–2024
Toimintaamme osallistui vuosittain noin 185 000 henkilöä. Vertailun vuoksi tavoitimme valtakunnallisen tehtävän kaudella 2017–2020 vuosittain noin 61 300 henkilöä.
Järjestimme täydennyskoulutusta keskimäärin 4 600 opetus- ja kasvatusalan ammattilaiselle per vuosi.
Tuotimme keskimäärin 130 tutkimusjulkaisua vuosittain (2017–2020 per vuosi 50).
Tiede- ja teknologialuokissamme vieraili keskimäärin 34 000 oppilasta ja opettajaa per vuosi (2017–2020 per vuosi 20 000).
Järjestimme opetusta tukevia tapahtumia ja työpajoja, joihin osallistui vuosittain keskimäärin 34 000 oppilasta tai opettajaa.
Vapaa-ajan toimintamme, kuten kesäleirit ja tiedekerhot, tavoittivat 3 400 lasta ja nuorta vuosittain.
Tarkemmin toimintamme tavoittavuutta on eritelty vuosittaisissa toimintakertomuksissa (ks. alla).
Yhteistyötä sekä kansallisesti että kansainvälisesti
LUMA-keskus Suomi tekee yhteistyötä lukuisten eri tahojen kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti.
Useita kotimaisia yhteistyötahoja on kutsuttu Kansalliseen LUMA-neuvottelukuntaan.
Kansainvälistä yhteistyötä tehdään globaalisti muiden tiede- ja teknologiakasvatuksen akateemisten asiantuntijoiden ja organisaatioiden kanssa. LUMA-keskus Suomi kuuluu mm. Science on Stage Europe -verkostoon sekä EU STEM Coalition -verkostoon.
Toimintakertomukset
Verkoston toiminnasta laaditaan vuosittain toimintakertomus, jonka verkoston johtokunta vahvistaa.
- Toimintakertomus vuodelta 2024
- Toimintakertomus vuodelta 2023
- Toimintakertomus vuodelta 2022
- Toimintakertomus vuodelta 2021
- Toimintakertomus vuodelta 2020
- Toimintakertomus vuodelta 2019
- Toimintakertomus vuodelta 2018
- Toimintakertomus vuodelta 2017
- Toimintakertomus vuodelta 2016
- Toimintakertomus vuodelta 2015 (.pdf)
- Toimintakertomus vuodelta 2014 (.pdf)