Miksi juuri Mentos-pastilli saa kolajuoman kuohumaan? Tuleeko kevytkolajuomalla parempi kolageysir kuin tavallisella kolajuomalla?
Kolajuoman kuohumista edistävät muun muassa lämmittäminen, sekoittaminen ja sopivat aineet. Tunnettu temppu on pudottaa kolaan Mentos-pastilleja. Kuohumista syntyy myös esimerkiksi sokeripaloilla, mutta Mentos-pastillit ovat pyöreitä ja sokeripaloja raskaampia, joten ne saa nopeasti pullon pohjalle.
Mintunmakuisissa Mentoksissa yhdistyy monta kolageysirin muodostumista edistävää asiaa: sopivan koon ja painon lisäksi pastilleilla on hieman rosoinen pinta. Sokerittomissa Mentoksissa on sileä pinta, minkä vuoksi ne eivät toimi yhtä hyvin.
Pastillin pinnan koloset toimivat ydintymiskeskuksina, joissa juomaan liuennut hiilidioksidi kerääntyy kaasukupliksi. Kaasu vaatii paljon tilaa, joten pullossa tulee nopeasti ahdasta ja juoma purkautuu reippaasti jopa parin metrin korkeuteen.
Sokeriton kola kuohuu sokerillista paremmin, koska sillä on makeutusaineen vuoksi pienempi pintajännitys ja kuplia muodostuu siten helpommin. Sokeriton juoma ei myöskään houkuta kesällä paikalle yhtä paljon ampiaisia ja kärpäsiä!
Jaana Saarni
Kemian laitos, Helsingin yliopisto