Nykyfysiikka tutuksi kokeellisuuden kautta F2k:ssa

“Kokeellisuuden ja fysikaalisten ilmiöiden liittämisen lasten ja nuorten elämään ja ympärillä olevaan maailmaan pitäisi olla johtotähtenä, kun lisätään kiinnostusta fysiikkaan sekä luonnontieteisiin ja tekniikkaan yleensä”, sanoo Valtakunnallisen LUMA-keskuksen fysiikan F2k-keskuksen johtaja Kaarle Hämeri. F2k johdattaa opettajat ja oppilasryhmät modernin fysiikan pariin laboratoriovierailujen, täydennyskoulutusten ja tiedeklubien kautta.

Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella toimivan F2k-keskuksen johtaja, professori Kaarle Hämeri ilmaisee huolensa kouluopetuksen niukkojen resurssien vaikutuksesta kokeellisten aineiden opetukseen.

“Kokeellisuutta pitäisi painottaa ja opetuksen tulisi keskittyä enemmän ilmiöihin ja kvalitatiiviseen maailman ymmärrykseen. Kvantitatiivisen laskemisen tulisi olla mukana pienemmällä painolla ja sen puolen pitäisi keskittyä niihin oppilaisiin, jotka valitsevat luonnontieteiden suunnan”, hän toteaa.

Hämerin oma tausta on ilmakehätieteissä. Hänen mielestään fysiikkaa voitaisiin tuoda kiinnostavasti esille esimerkiksi juuri ilmakehään, ilmastoon ja ilmanlaatuun liittyvien teemojen kautta, jotka ovat mediassakin vahvasti esillä.

Hämerin johtama fysiikan opetuksen keskus F2k pyrkii osaltaan vahvistamaan nykyfysiikan tutkimuksen ja kouluopetuksen yhteyksiä. Toimintaa kohdistetaan sekä fysiikan opettajille ja heidän oppilasryhmilleen että erityisesti fysiikasta kiinnostuneille opiskelijoille.

“Pyrimme tuomaan esille nykyfysiikan haasteita ja ilmiöitä ymmärrettävällä tavalla niin, että lähtökohtana on omatoiminen laboratoriotyöskentely”, Hämeri toteaa.

F2k-laboratorio avattiin Kumpulan tiedekampukselle loppuvuodesta 2010 ja samalla fysiikan opetuksen keskuksen nimi päivittyi Kondensaattorista F2k:ksi, joka viittaa fysiikkaan 2000-luvulla.

F2k-laboratorio keskittyy erityisesti lukiolaisryhmien kokeelliseen työskentelyyn modernin fysiikan ja sähkömagnetismin aihealueiden parissa. Lisäksi yläkoulu- ja lukioikäisille tarjotaan Dyna-miitit-tiedeklubeja, joissa tutustutaan nykyfysiikan tutkimukseen.

“Opettajille järjestämme täydennyskoulutuksia, muun muassa perinteisen kesäkurssin heti lomien alussa sekä pienempiä kokonaisuuksia vuoden mittaan. Kohderyhmänä ovat paitsi aineenopettajat myös luokanopettajat. Tietysti myös F2k-laboratorion toiminta on osaltaan opettajien työtä tukevaa toimintaa”, kertoo F2k-keskuksen koordinaattori Tommi Kokkonen.

Fysiikan kiinnostavuuden lisäämiseksi Kokkonen haluaisi painottaa erityisesti yleisen ihmettelyn ja pohtimisen tärkeyttä. “Arkipäiväiseltäkin tuntuvat ilmiöt ja asiat tarjoavat rikkaan pohjan pohdinnoille fysiikan parissa.”

 

Teksti: Elisa Lautala.