Tiede tutuksi elämyksellisesti Oulun Tiedepäivässä

Tiistaina 10.9.2013 Oulun yliopistolla vietettiin Tiedepäivää osana yliopiston avajaisia. Päivällä ohjelmassa oli valtavasti työpajoja yläkoululaisille ja lukiolaisille. Illalla vuorostaan ovet olivat avoimet kaikille uuden Oulun asukkaille ja tietysti myös muille.

OuLUMA tutustui Tiedepäivässä kahteen työpajaan lähemmin, joissa molemmissa lisähaastetta osallistujille toi se, että työpajat olivat englanninkielisiä. Illalla OuLUMA tarjosi vierailijoille matemaattisia pulmia ratkaistavaksi ja pelejä pelattavaksi.

Lähikuva proteiineista

Biokemian laitoksen työpajassa osallistujat saivat tutustua proteiineihin monipuolisesti. Minua työpajassa opasti tohtorikoulutettava Outi Lampela, joka työskentelee biolaskennan ja -informatiikan tutkimusryhmässä.

Mielenkiintoisessa työpajassa tutustuttiin mm. siihen miten särkylääkkeet oikeastaan toimivat. Osallistujat oppivat, että aspiriinin eli asetyylisalisyylihapon ja ibuprofeenin vaikutus perustuu näiden molekyylien toimintaan proteiinin kanssa. Samalla osallistujat tutustuivat proteiinin rakenteeseen ja näkivät itse minne aspiriini ja ibuprofeeni sitoutuvat proteiinissa.

Tässä ei suinkaan ollut kaikki mitä työpajassa tehtiin! Osallistujat saivat myös työskennellä itse laboratoriossa kiteyttäessään proteiineja ja tappaessaan bakteereja sekä kuulla mielenkiintoista tietoa erilaisista proteiineista ja niiden toiminnasta. Tämän kaiken lisäksi he saivat vielä tutkia mikroskoopilla eläviä soluja.

Monipuolinen, havainnollinen ja kokemuksellinen työpaja avasi varmasti monen yläkoululaisen ja lukiolaisen kiinnostuksen biokemiaa kohtaan ja saattaapa osallistuminen työpajaan vaikuttaa myös nuorten tulevaisuuden uravalintoihin!

Kaupunkisuunnittelua pelillisesti

Thule-instituutin järjestämässä työpajassa osallistujat pääsivät pelaamaan I’m The King of The World -peliä. Peli-idean kehittäneen NorTech Oulu yksikön johtaja Eva Pongrácz opasti minut mielenkiintoisen pelin saloihin.

Pelissä ryhmät saivat suunnitella ja rakentaa mahdollisimman ekologisen arktisen kaupungin. Kaupunkia ei voinut kuitenkaan rakentaa täysin rajoituksetta oman mielikuvituksen mukaisesti, vaan osallistujien oli rakennettava mahdollisimman hyvin toimiva, kaikki tarpeelliset palvelut tarjoava kaupunki vähintään 20 000 asukkaalle! Tämän lisäksi rakentamista rajoittuvat rajallinen budjetti sekä rajattu pinta-ala.

I’m the King of the World-pelityöpajassa toteutettu kaupunkisuunnitelma

Rakentaessaan kaupunkia pelaajat joutuivat miettimään mm. erilaisten energiantuotanto- ja jätteenkäsittelytapojen ympäristövaikutuksia ja hintaa sekä tietysti niiden sijoittamista kaupungin alueelle. Myös virkistysalueiden tarpeellisuus, asumisen ratkaisut ja liikennejärjestelyt aiheuttivat päänvaivaa.

Erilaisten vaihtoehtojen punnitsemisen avuksi eri vaihtoehtoihin oli kirjattu niiden plussat ja miinukset sekä tähtiluokitus indikoimaan kestävyyttä. Osallistujat kuitenkin vastasivat vaativaan haasteeseen rakentamalla upeita kaupunkeja ja oppivat samalla valtavasti!

Matemaattisia pulmia ja pelejä

Illan kaikille avoimessa ohjelmassa OuLUMA tarjosi kävijöille ratkottavaksi matemaattisia pulmia ja pelejä. Pelipisteessä riittikin valtavasti kävijöitä pienistä lapsista varttuneisiin tieteenkokijoihin, joille kaikille löytyi pähkinöitä purtavaksi.

Pelien ja pulmien lisäksi illan ohjelmassa pääsi mm. tutustumaan robotteihin, vierailemaan eläinmuseoon, kurkistamaan kirjaston kammioihin tai osallistumaan erilaisille luennoille. Tiedepäivä oli varmasti elämyksellinen ja mieleenpainuva kaikille osallistujille!

Teksti ja kuvat: Heli Vaara.