Helsingin yliopistossa toteutettu Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa -kurssi innosti LUMA-aineiden aineenopettajaopiskelijoita tavoittelemaan oppiaineita, työelämää ja arjen ilmiöitä yhdistävää näkökulmaa opetuksessa. Pilottikurssilla tuotettiin uusia toimintamalleja paitsi LUMA-aineiden myös koulujen ja yritysten yhteistyöhön.
Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa lähdettiin pari vuotta sitten kehittämään yhteisöllistä aineenopettajakoulutusta.
“Päätimme, että teemme yhteisöllisiä kursseja tuleville opettajille. Kursseja, joissa ei katsota vain yhden oppiaineen näkökulmaa, ja jotka tukevat opetussuunnitelman perusteiden tavoitteita kohti eheyttävää opetusta. Lisäksi kurssit tukevat yhdessä tekemistä ja tiimiopettajuutta,” kuvasi professori Maija Aksela, joka vastasi tiiminsä kanssa kurssin toteutuksesta.
Kaikkien aineiden hynttyyt yhteen
Viime keväänä yhteisöllisyys vietiin pitkälle. LUMA-aineiden hynttyyt lyötiin pilottiprojektissa yhteen. Niiden lisäksi mukaan lähti yrityksiä ja kouluja.
Kurssin tavoitteena on löytää innostavia esimerkkejä suomalaisesta osaamisesta opetukseen. Haluttiin myös kehittää uudenlaisia toimintamalleja yhteistyöhön, jotka innostavat oppilaita valitsemaan LUMA-aineiden opiskelun ja suuntaamaan tulevaisuudessa niitä tarvitseville työelämän aloille.
“Tulevat opettajat tarvitsevat lisätietoa LUMA-aineiden merkityksestä yhteiskunnalle,” Aksela kertoi. Siksi opetus haluttiin sitoa työelämään yritysten kautta.
Syntyi kurssi Matematiikka ja luonnontieteet yhteiskunnassa. Taloudellinen tiedotustoimisto TAT avusti pilottihankkeessa mm. yritysyhteyksien järjestelyissä.
Opintokäyntien malli koulujen käyttöön
Hankkeen tiimeihin tulikin monipuolista väkeä. Jokaisessa oli matematiikkaa, kemiaa, fysiikkaa ja maantiedettä pääaineenaan opiskeleva opettajaopiskelija, asiantuntija jostain pilotissa mukana olevasta viidestä yrityksestä ja kaksi opettajaa kustakin mukana olevasta koulusta.
Kunkin ”monikulttuurisen” tiimin piti kehittää malli toiminnalliseksi opintokäynniksi, jonka mukana oleva koulu voisi toteuttaa ensi vuonna. Pilottikurssin aikana järjestettiin kaksi toiminnallista opintokäyntiä yrityksiin sekä tietoiskuja kouluissa. Kaupan päälle osallistujat oppivat erilaisia hyviä pedagogisia toimintamalleja.
Ennakkotehtävät liittivät oppiaineet arkeen
Mitä sitten syntyi käytännössä? Projektityönä syntyi esimerkiksi opintokäynti pakkausalan yritykseen, jossa oppilaiden ennakkotehtävät yhdistivät eri oppiaineita pakkausten avulla. Eri oppiaineissa käsiteltävät asiat siis liitettiin arkiseen, jokapäiväiseen esineeseen. Tähän tapaan:
- biologian tehtävät koskivat pakkausten kierrätystä,
- fysiikan niiden tiheyttä, painetta, tilavuutta ja lämpölaajenemista,
- kemian tehtävät materiaalikemiaa,
- matematiikan tehtävät prosenttilaskua, tilastoja ja avaruusgeometriaa.
Koulut toteuttavat mallit lukuvuonna 2014–2015. Mallissa koululla käy vierailija metsäteollisuudesta ja koulussa järjestetään pakkauksen suunnittelukilpailu. Lopuksi pakkaussuunnittelijakoululaiset vierailevat yrityksessä, jossa parhaana palkitusta suunnitelmasta valmistetaan prototyyppi. Luonnontieteitä ja matematiikkaa siis kytketään eri tavoin opetussuunnitelman perusteisiin.
Moniammatillinen yhteistyö viehätti
Pilottikurssi sai mainion palautteen, Aksela kertoi. Parhaina piirteinä pidettiin moniammatillista yhteistyötä ja yritysvierailuja.
“Toivon, että tästä jatketaan. Yhdessä olemme enemmän!”
Suunnitelmissa on laajentaa kurssi koskemaan kaikkien aineenopettajien koulutusta. Nyt se toteutettiin valinnaisena kurssina.
Mukana pilotissa olivat kaupan alalta HOK-Elanto ja Heinon Tukku sekä metsäteollisuudesta Versowood, UPM Raflatac ja DS Smith Packaging. Kouluista mukana olivat Tesoman koulu ja Lielahden koulu Tampereelta sekä Olarin yläaste Espoosta.
Professori Maija Aksela kertoi matematiikka ja luonnontieteet -kurssista opettajankouluttajille suunnatussa OK!Akatemiassa elokuun lopulla. Vuosittaisen OK!Akatemian järjestää Taloudellinen tiedotustoimisto TAT. Akatemian ideana on lisätä vuorovaikutusta opettajakoulutuksen ja työelämän välille toisilta oppien ja kumppanuuksia luoden.
Teksti: Riitta Gullman, opetin.fi.