Vuoden 2014 LUMA-toimijat esittäytyvät: Yksilöllisen oppimisen malli syntyi omien opetusmenetelmien muutoksesta

Yksilöllisen oppimisen opetusmallin kehittänyt fysiikan ja matematiikan opettaja Pekka Peura luottaisi LUMA-opetuksessa oppilaiden uteliaisuuteen ja oppimisen haluun. “Olen kiitollinen, että saan joka päivä tehdä töitä mahtavien ihmisten kanssa ja olla omalta osaltani mukana kehittämässä opetuskulttuuriamme”, hän sanoo vuoden 2014 LUMA-toimija tunnustuksestaan.

Opettaja joutuu jatkuvasti ottamaan vastaan haasteita eri suunnilta, sanoo vantaalaisessa Martinlaakson lukiossa matematiikkaa ja fysiikkaa opettava Pekka Peura.

“Välillä sitä huomaa, että opetuskulttuurimme aiheuttaa lähes ylitsepääsemättömiä esteitä oppimiselle. Välillä taas omat ennakkoluulot ja mielikuvituksen puute rajoittavat omaa toimintaa ja estää oppimista. Opetus-, toiminta- ja ajattelukulttuuriamme tulisi yhteiskunnan tasolla kehittää siihen suuntaan, joka edesauttaisi kaikkien oppilaiden omien vahvuusalueidensa löytämistä ja kehittämistä.

Oppiminen ja hyvän elämän mahdollisuuksien antaminen onkin Peuran mukaan tärkeintä kaikessa opetukseen liittyvässä toiminnassa, mukaan lukien LUMA-toiminnassa.

Haasteiden vastapainona hän kokee onnistuvansa ja inspiroituvansa lähimmäistensä innostuessa ja saadessa oppimisen kokemuksia.

Perinteisiin opetusmenetelmiin pettynyt Peura mullisti omat opetustapansa vastareaktiona kiireiseen luokkatyöskentelyyn, joka ei tyydyttänyt oppilaita eikä opettajaa.

Vanhoilla toimintamalleilla oppimista ei juuri tuntunut tapahtuvan, joten viitisen vuotta sitten hän lähti kokeilemaan erilaisia opetustapoja: ”Havaitsin, että jos oppilaille antoi kerrallaan isomman urakan, jota he saivat suorittaa omaan tahtiin, se lisäsi oppilaiden motivaatiota ja itseohjautuvuutta merkittävästi.”

Ero vanhaan opetustilanteeseen oli huomattava, eikä hän ole sen koomin palannut perinteiseen malliin.

”Yhtäkkiä oppitunnit muuttuivat yksinpuhelun sijaan oppilaiden auttamiseksi ja opettamiseksi. Inspiroiduin ja innostuin. Tätä halusin lisää, ja sillä tiellä olen.”

Peura on kehittänyt kokeilujensa pohjalta yksilöllisen oppimisen opetusmallin, johon hän on liittämässä ohjattua itsearviointia kurssikokeen vaihtoehdoksi. Tällä hetkellä hän myös kouluttaa opettajia opetusmenetelmiensä hyödyntämisessä.

”Tavoitteeni on inspiroida opettajia kehittämään omaa opettajuuttaan toimimalla itse esimerkkinä.”

Uusien opetusmenetelmien kehittämisen lisäksi Peura tuottaa menetelmiin sopivia verkko-oppimateriaaleja, jotka ovat avoimesti kaikkien käytettävissä.

“Tällä hetkellä teemme Janne Cederbergin ja Lauri Hellstenin kanssa yksilöllisen oppimisen opetusmalliin soveltuvaa materiaalia polku.opetus.tv-sivustolle. Tiedän, että vain harvalla opettajalla on mahdollisuus luoda itse omaa oppimateriaalia. Siksi oma ajatukseni on, että kaiken minkä kehitän omaan käyttööni, myös jaan avoimesti muiden käyttöön. Jakaminen ja yhdessä tekeminen on nykyaikaa.”

Nykykoulun ongelma on samaan muottiin pakottaminen

Peura toteaa yhteiskunnallisen ajattelumallimme jättävän lahjakkaat ja nopeat oppijat paitsioon samalla kun hitaammille oppijoille pakkosyötetään tietoja ja taitoja sellaisella vauhdilla, että he eivät pysty tarttumaan mihinkään.

”Me yritämme pusertaa erilaisia ihmisiä samaan muottiin. Tämä kaikki aiheuttaa useita oppimista ehkäiseviä tuntoja oppilaissa, mm. motivaatio-ongelmia.”

Ratkaisuksi hän ehdottaa ihmisten erilaisuuden ottamista toiminnan lähtökohdaksi:

”Meidän pitäisi sallia yhteiskunnan tasolla se, että ihmiset ovat erilaisia, ja vahvistaa jokaisen omien vahvuuksien löytämistä. Meidän pitäisi luottaa siihen tosiasiaan, että ihminen lähtökohtaisesti on utelias, se haluaa oppia uusia asioista luonnostaan ja ihminen haluaa tehdä hyvää toiselle ihmiselle.”

”LUMA-aineiden näkökulmasta meidän tulisi luottaa siihen, että utelias ihminen haluaa automaattisesti ottaa selvää siitä, kuka on, mistä on tullut ja miten tämä maailma toimii. Jos sisäsyntyinen oppimisen halu ei olisi totta, koululaitoksellamme ei olisi tulevaisuutta. Mutta koska se on totta, hyödyntäkäämme sitä.”

Yksilöllisen oppimisen opetusmallia tukeva Polku-verkkopalvelu.

Pekka Peuran ja Janne Cederbergin yhteistyöhanke Matematiikan opetuksen tulevaisuus.

Teksti ja kuva: Maija Pollari.