Tiedetempaus tavoitti lapsiperheet talvilomaviikolla

Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus järjesti talvilomaviikon kunniaksi kaksi lapsiperheille suunnattua avointa työpaja-aamupäivää 8.3. ja 9.3. Joensuussa. Pienimmille oli tarjolla esimerkiksi Bee-Bot-lattiaroboteilla ohjelmointia, kotiloiden ja muiden otuksien hämmästelyä USB-mikroskoopilla sekä rakentelua esimerkiksi herneistä ja hammastikuista. Hieman isommat lapset pääsivät lisäksi tekemään valomaalauksia ja mittailemaan hyppykorkeutta ja puristusvoimaansa.

Molempina päivinä LUMA-laboratorio pursui innokkaita tieteentekijän alkuja tapahtuman aloituksesta aina ovien sulkemiseen saakka, ja kaikkiaan tapahtumalla tavoitettiin noin 200 lasta saattajineen. Nuorimmat kävijät olivat sylissä kuljetettavia, ja moni lapsi toi mukanaan isovanhempia, joten tapahtuman ikähaitari oli laaja. Kaikki osallistuivat toimintoihin innolla, ja puheiden mukaan tällaisia tapahtumia voisi kohdistaa myös aikuisille.

Työpisteillä riitti vilinää ja vilskettä, eikä ohjaajille jäänyt juuri tyhjiä hetkiä täytettäväksi. Rakentelu- ja valomaalauspisteillä lasten luovuus pääsi valloilleen, ihmisten ominaisuuksiin keskittyvissä töissä miteltiin perheensisäisissä turnauksissa, ja robotit laitettiin möngertämään toinen toistaan mystisimpiä reittejä. Mukava tekemisen ilo kantautui pitkin Natura-rakennuksen käytäviä, ja yliopiston henkilökuntaa kävikin ovella ihmettelemässä, mitä laboratoriossa touhutaan.

Tiedetempaus onnistui yli odotusten, ja me Itä-Suomen LUMA-keskuksen ihmiset haluammekin kiittää kaikkia osallistujia siitä, että tulitte paikalle. Nähdään taas syyslomalla!

Teksti: Risto Leinonen. Kuva: Kirsi Ikonen.