Arviointiraportti LUMA-keskus Suomi -verkoston valtakunnallisen tehtävän toteutuksesta vuosina 2017–2020 on julkaistu. LUMA-toiminta on laajentunut ja kehittynyt sekä löytänyt tiensä eri opetusasteille ja opettajien jokapäiväiseen tukeen. Verkosto saavutti valtakunnalliselle tehtävälle asettamansa tavoitteet erinomaisesti.
Kauden aikana ylitettiin tavoite saavuttaa toiminnalla vuoteen 2020 mennessä 50 000 lasta ja nuorta. Pelkästään vuonna 2019 toimintaan osallistui jo lähes 90 000 lasta ja nuorta. Viime vuonna koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne kasvatti virtuaalisten aktiviteettien ja niihin osallistujien määrää.
– Poikkeustilanteen aikana toimintaa pystyttiin ansiokkaasti jatkamaan kehittämällä virtuaalisia sekä lähikontaktia ja verkkopohjaista toimintaa yhdistäviä aktiviteetteja, toteaa arvioinnista vastannut tutkijatohtori Tiina Mäkelä.
Monipuolista tarjontaa lapsille ja nuorille
Kauden 2017–2020 aikana verkosto järjesti runsaasti non-formaaleja, eli virallista opetusta täydentäviä, tiedekasvatusaktiviteetteja lapsille ja nuorille. Esimerkiksi kerhojen, leirien ja erilaisten tapahtumien avulla lapsia ja nuoria innostettiin matematiikan, ympäristöopin, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun ja harrastamiseen. Verkosto tuki korkeakoulujen opiskelijarekrytointia muun muassa tiedeluokkavierailuilla, lukiolaisille suunnatuilla verkkokursseilla ja tutkijakoulumahdollisuuksilla.
– Haasteenamme on, että kysyntää toiminnalle on enemmän kuin mitä näillä resursseilla pystymme tarjoamaan, kommentoi LUMA-keskus Suomi -verkoston johtaja Maija Aksela. Tulevalla kaudella on tarkoitus tavoittaa vielä laajemmin lapsia ja nuoria eri puolilla Suomea verkkokurssien ja -aktiviteettien avulla.
Joustavaa täydennyskoulutusta opettajille
Opettajien elinikäistä oppimista tuettiin kauden aikana järjestämällä kasvatusalan edustajille täydennyskoulutuksia. Koulutusten 5 000 osallistujan tavoite ylitettiin jo yksin vuonna 2018, kun koulutuksiin osallistui peräti 6 700 opettajaa.
Haasteeksi koulutustoiminnalle tunnistettiin suomalaisten opettajien kansainvälisesti verrattain vähäinen osallistuminen täydennyskoulutukseen. Tämän vuoksi verkosto kehittää erityisesti kevyttä ja joustavaa koulutustoimintaa, joka tukee entistä monipuolisempaa LUMA-osaamista koulujen arjessa.
Raportin tuloksia hyödynnetään uuden kauden suunnittelussa
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijatohtori Tiina Mäkelä toteutti LUMA-keskus Suomi -verkoston valtakunnallisen tehtävän arvioinnin. Arvioinnissa kiinnitettiin huomiota valtakunnallisen tehtävän tavoitteiden toteutumiseen. Samalla tunnistettiin toiminnan vahvuuksia ja hyviä käytänteitä sekä toisaalta haasteita ja tulevaisuuden kehittämistoimenpiteitä. Pääasiallisena aineistona arvioinnissa käytettiin LUMA-keskusten vuosittaisia itse- ja vertaisarviointeja sekä niitä täydentävän kyselyn vastauksia. Raporttia hyödynnetään uuden valtakunnallisen tehtävän suunnittelussa ja toteutuksessa kaudella 2021–2024.
LUMA-keskus Suomi -verkosto on 11 yliopiston ja 13 LUMA-keskuksen verkosto, joka toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa valtakunnallista tehtävää. Verkoston tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria LUMA-aineiden opiskeluun ja harrastamiseen, tukea opettajien elinikäistä oppimista sekä vahvistaa tutkimuspohjaista opetuksen kehittämistyötä.
Lisätietoja
Tutustu arviointiraporttiin kokonaisuudessaan täällä.
Tutkijatohtori Tiina Mäkelä, Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos
tiina.m.makela@jyu.fi
p. 040 805 4784
Johtaja Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi -verkosto
maija.aksela@helsinki.fi
Haemme parhaillaan kehittämiskouluja ja -päiväkoteja kehittämään LUMA-aineiden opetusta ja oppimista yhteisöllisesti. Lue lisää hakukuulutuksesta.