Matematiikan polulla pikkupojasta emeritusprofessoriksi – Juha Oikkosen ajatuksia matematiikan opetuksesta ja tiedelähettiläänä toimimisesta

Tiedelähettilään rooli on monelle tuntematon käsite, mutta se kiteytyy tieteen sanansaattajana toimimiseen – innostamiseen, oivallusten jakamiseen ja ymmärryksen syventämiseen. Helsingin yliopiston matematiikan emeritusprofessori Juha Oikkonen on omistanut uransa matematiikan opetuksen kehittämiselle. Hän jatkaa arvokasta työtä eläkkeellä innostaen lapsia ja nuoria ymmärtämään, että matematiikka on muuta kuin eksoottisia ulkoa opeteltavia kaavoja. Haastattelussaan hän avaa urapolkuaan, näkemyksiään matematiikan opetuksesta ja kokemuksiaan tiedelähettiläänä toimimisesta.

”Se, mitä lapset siellä tekivät, löi minut täysin ällikällä. Ja sitten matikkapäiviä lähti tulemaan.”

Kun Juha Oikkonen oli pikkupoika, isä antoi sivutyönään matematiikan yksityistunteja kotona. Pikkuhiljaa ajatus matematiikan olemassaolosta ja sen opettamisesta alkoi itää ja lopulta varhainen altistus loi pohjan elinikäiselle kiinnostukselle. Aluksi hän keskittyi matemaattiseen logiikkaan, mutta isäksi tulemisen myötä häntä alkoi kiinnostaa myös tiedekasvatus ja opetus. Hän huomasi, että jo alle esikouluikäinen poika pystyi opettamaan isäänsä siitä, miten matematiikka voidaan pukea houkuttelevaan muotoon. Yhdessä he alkoivat ratkoa matemaattisia arvoituksia.

”Sitten tarjouduin pitämään matikkapäivää myös pojan esikoulussa”, Oikkonen muistelee. Tästä muotoutui laajempi kehitystyön sarja. ”Se, mitä lapset siellä tekivät, löi minut täysin ällikällä. Ja sitten matikkapäiviä lähti tulemaan. Joskus pidin niitä yksin, sitten yliopisto-opiskelijoitani tuli mukaan. He olivat fantastisia tyyppejä, esimerkiksi erityisen aktiivinen ja innostunut Saara Lehto jäi mieleeni. Opiskelijat innostuivat matikkapäivistä niin paljon, että järjestivät niitä myös itsenäisesti. Eräs ryhmä, johon Saarakin kuului, teki niistä jopa kirjan – teoksen Sukkia ja muuta matematiikkaa: monipuolisuutta matematiikkaan (2002).” Nykyään Lehto tunnetaan tiedekasvatuksen asiantuntijana LUMA-keskus Pohjanmaalla Vaasan yliopistolla, mutta ennen sitä hän toimi koordinaattorina Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen matematiikan ja tilastotieteen tiedeluokka Summamutikassa, jota Juha Oikkonen johti.

”Tein sellaisen huomion, että juttelimme lasten kanssa matikka-arvoituksista. Vuorovaikutustilanteena se oli samanlaista kuin tutkimusongelman pohtiminen kollegan kanssa. Tästä kehitin kysymyksen, että eikö matematiikan opettaminen koulussa ja yliopistoissa voisi olla samalla tavalla mielekästä? Tämä oli eräänlainen lähtölaukaus opetuksen kehittämiselle.”

Kuvassa näkyy Juha Oikkonen vihreässä takissa ja etusormet pystyssä. Toinen henkilö kietoo hänen etusormiinsa vihreää lankaa.
Juha Oikkonen Helsingin yliopistolla matematiikan ja tilastotieteen tiedeluokka Summamutikan 10-vuotisjuhlissa. Juhlia vietettiin Helsingin yliopistolla 9.11.2015. Kuva: Maija Pollari.

”Matemaatikoiden kirjoittamat ratkaisut voivat usein olla tyylikkäitä ja täydellisiä, mutta eivät aina opiskelijoille helposti lähestyttäviä”

Kun Juha Oikkonen huomasi, että lasten oppiminen voi tapahtua samankaltaisessa vuorovaikutuksessa kuin tutkijoiden keskustelut matemaattisista ongelmista, innoitti havainto hänet kehittämään uusia opetustapoja, jotka kannustaisivat yliopisto-opiskelijoita pohtimaan, keskustelemaan ja oivaltamaan. Hän sai puolelleen silloisen matematiikan laitoksen johtajan Olli Martion. Oikkonen ryhtyi kokeilemaan näitä lähestymistapoja matemaattisen analyysin kursseille. ”Ja edelleenkin merkkejä siitä näkyy Kumpulassa”, Oikkonen toteaa.

Opetuksen selkärankana Oikkonen hyödynsi David Tallin kolmea maailmaa, mutta omalla otteellaan. Jani Hannula on syventynyt kuvaamaan lisää tätä Oikkosen lähestymistapaa LUMAT-lehden artikkelissaan (2014) Matematiikan kuusi osaa: David Tallin matematiikan kolmen maailman viitekehyksen laajentaminen Juha Oikkosen matematiikan kaksilla kasvoilla. ”Kun pidän luentoa, voin kirjoittaa taululle määritelmän tai kaavan juuri kuten kirjassa. Se on objektiivista.” Sosiaalinen ulottuvuus syntyy puolestaan vuorovaikutustilanteessa, olipa kyse keskusteluista luentosalissa tai kahden matemaatikon yhteisestä pohdinnasta. ”Kaksi matemaatikkoa voi piirtää rinkulan pöytään ja tökkiä sitä yhdessä – vuorovaikutuksessa se sotku merkitsee paljon, vaikka ulkopuolinen näkee vain sotkun.” Subjektiivinen ulottuvuus taas on yksilön omaa matemaattista ajattelua. Nämä kolme näkökulmaa yhdistämällä opiskelijoille pyrittiin luomaan tilaa monipuoliselle ajattelulle ja oivalluksille.

Kuvassa Rami liitutaulun äärellä pohtivan näköisenä, liitu kädessä. Taululle on piirretty mm. donitsin näköinen rinkula sekä spiraalimaisesti 1,2,3,4,5,6,7...w, w+1. w+3...
Kuvassa vuonna 2016 Helsingin yliopistosta väitellyt matematiikan dosentti Rami Luisto Summamutikan tiedeluokassa pohtimassa ja kuvaamassa mm. topologista avaruutta. Luisto työskenteli opiskeluvuosiensa ajan Summamutikan tiedeluokassa, jota Juha Oikkonen johti. Kuva: Sakari Tolppanen.

Opettamisen lisäksi Oikkonen toimi Ylioppilastutkintolautakunnan sensorina 1980-luvun alusta lähtien. Hän oli mukana Jukka Mäkisen vetämässä WSOY:n Pitkä matematiikka -oppikirjasarjan työryhmässä, josta sai paljon arvokkaita oppeja sekä Mäkiseltä että muilta työryhmän jäseniltä Jukka Kangasaholta, Johannes Paasoselta, Maija Salmelalta ja Jorma Tahvanaiselta. Hän kirjoitti myöhemmin myös MFKA:n ratkaisukirjoja matematiikkaa Mäkelänrinteen lukiolla opettavan Pia Vikbergin kanssa. Oleellista niissä on ollut se, miten haastavilta vaikuttavia tehtäviä kannattaa lähestyä. ”Etsimme abiturienteille luonnollisia tapoja käsitellä tehtäviä, sillä matemaatikoiden kirjoittamat ratkaisut voivat usein olla tyylikkäitä ja täydellisiä, mutta eivät aina opiskelijoille helposti lähestyttäviä.” kuvailee Oikkonen. Hän kokee, että matematiikan opetuksessa tulisi testata perusasioiden hyvää ymmärtämistä ja loogista ajattelua.

Kun Oikkoselta kysytään, mitä hän toivoisi matematiikan opetukselle tulevaisuudessa, vastaus on selkeä: ”Antakaa työrauha”, ja korostaa, kuinka sitä nakerretaan monesta suunnasta. Kiire on realismia luokkaympäristöissä. ”Jos oppilas näkee matematiikan vain tenttiin oksennettavana asiana, hän ei koskaan sisäistä sen ydintä. Pitäisi kysyä, mitä oppilas vielä muistaa ja ymmärtää vuosien kuluttua”, Oikkonen sanoo. Hänen mukaansa paras tapa tukea matematiikan oppimista on yhdistää ymmärrys ja käytännön taidot niin, ettei siitä tule kiireessä opeteltua mekaanista harjoittelua vailla suuremman kuvan näkemistä.

”Kaikilla meillä on erilaista osaamista ja erilaisia yhteyksiä”

Juha Oikkosen kokemukset matematiikan opetuksesta ovat syventäneet hänen näkemystään siitä, että ihmiset löytävät matematiikan pariin eri reittejä pitkin ja ymmärtävät sitä omilla tavoillaan. ”Matematiikka on muutakin kuin pelkkiä kaavoja ja laskusääntöjä. Sen ymmärtäminen avaa meille käsityksen siitä, miten valtavan rikas maailma matematiikan takaa paljastuu ja mitä kaikkea se meille ihmisille merkitsee”, hän toteaa.

Eläkkeelle jäätyään Oikkonen on jatkanut työtään matematiikan sanansaattajana tehden kouluvierailuja ja kirjaprojekteja. Hän on työstänyt matematiikkaa käsittelevää lastenkirjaa ja aikuisten tietokirjaa, joiden tavoitteena on avata matematiikan maailmaa selkeästi ja kiehtovasti. Oikkonen kannustaa myös muita tarttumaan tiedelähettilään rooliin omilla vaikutusalueillaan. ”Kaikilla meillä on erilaista osaamista ja erilaisia yhteyksiä. Jos tuntee vaikka jonkun opettajan, voi tarjoutua pitämään kouluvierailun sitä kautta. Se voi olla pieni teko, mutta sillä voi olla vaikutusta.” painottaa Oikkonen.

Kuka tahansa voi siis tuoda tiedettä lähemmäs ihmisiä – olipa tavoitteena sitten tarjota lapsille ensimmäisiä kokemuksia matematiikasta, rohkaista nuoria opiskeluun tai jotain aivan muuta. Tiedelähettiläänä voi toimia monenlaisissa ympäristöissä, kuten kouluissa, kerhoissa, tapahtumissa tai virtuaalisissa kanavissa – kertaluontoisesti tai pitkäjänteisesti, missä päin tahansa Suomea. Oikkosen työ ja ajatukset matematiikan opetuksesta osoittavat, miten intohimo, kokeilunhalu ja oppijakeskeisyys voivat uudistaa tapaa, jolla tieteitä opetetaan ja ymmärretään.

Innostusta ja ideoita tiedelähettiläänä toimimiseen verkkokurssiltamme

Kansallinen LUMA-tiedekasvatusverkostomme kutsuu sinutkin tiedelähettilääksi edistämään lasten ja nuorten tiedeosaamisen kehittymistä. Konkreettisia vinkkejä ja käytännön työkaluja tiede- ja teknologiakasvatukseen voi poimia Matkalla tiedelähettilääksi -verkkokurssilta. Itseopiskeltavan kurssin voi aloittaa milloin vain ja edetä omassa tahdissa. 

Kuvassa aikuinen, joka rakentaa kahden lapsen kanssa puurakennelmaa merenrannalla.
Maksuton 1 opintopisteen laajuinen Matkalla tiedelähettilääksi -itseopiskelukurssi DigiCampus-verkkoalustalla tarjoaa eväitä ja pedagogiikkaa tueksi tiedelähettiläänä toimimiseen.

Kurssi sopii hyvin laajalti niin tiedeluokkia, -kerhoja ja -leirejä järjestäville ohjaajille, opettajille tai opiskelijoille kuin kaikille muillekin kiinnostuneille, kuten huoltajille, isovanhemmille, eläkeläisille tai alan asiantuntijoille. Kirjaudu kurssille digicampus.fi-oppialustan kautta vaikka heti ja aloita matka tiedelähettilääksi. Lisää verkkokurssista voi lukea nettisivuiltamme täältä. Tiedelähettiläitä tarvitaan koko maahan, joten vahvistakaamme yhdessä tiedeosaamista tasa-arvoisesti eri puolilla Suomea!

Haastattelu ja kirjoitus: Alisa Uusi-Kilponen